Olen huomannut tässä viimeisten kuukausien aikana keskustelun sävyn muuttuneen aivan toisenlaiseksi kuin mitä se ennen on ollut; varsinkin kun on ollut puhetta lolitabrändeistä ja siitä, mistä ostaa lolitarättinsä. Jos vertaa Suomen lolitaskeneä muutamaa kolmea vuotta takaperin, brändin omistamisesta oltaisiin oltu ylpeitä ja uusimmista brändihankinnoista oltaisiin heti tilitetty muille kanssaharrastajilleen materialismionnihuuruissa. Nyt jos miettii 2014 loppua ja 2015 alkua niin useimmiten netissä käydyssä keskustelussa saa puolustella brändiostoksiaan, että ne olisi jollain tasolla oikeutettuja.
"Vaatekaapissani on eniten erilaisia lolitabrändejä kuin off-brändejä, mutta brändirättien määrä ei ole mikään itseisarvo!"
Minusta on oikeastaan samaan aikaan hassua sekä mielenkiintoista huomata, kuinka jonkinasteinen off/indie-brändien arvostuksen kasvaminen on aiheuttanut tällaisen ilmiön, että japanilaisten lolitabrändien omistaminen ei niin sanotusti ole enää niin coolia. Mutta silti, mistä lähtien brändien omistajien on ollut pakko puolustella sitä, että sattuu omistamaan eniten brändiä, koska se sattuu miellyttämään eniten silmään?
Asujen koordinointi kuitenkin vaihtelee rankasti eri puolella maailmaa, olen esimerkiksi huomannut, että Pohjois-Amerikassa pukeudutaan helpommin yhden malliston setteihin sen sijaan että yhdisteltäisiin rohkeammin eri palasia keskenään ja kokeiltaisiin, minkälainen lopputulos siitä syntyy. Myös kuulemma Japanissa lolitaharrastajista huomaa heti, minkä brändin edustajia he ovat, kun taas eurooppalaisista lolitoista ei enää huomaa niin selkeästi. Suomen lolitaskeneä taas mielestäni leimaa eniten jonkinasteinen omatekeminen ja brändin ja off-brändin sekoittaminen keskenään. Voin olla kuitenkin väärässä, koska nämä tiedot perustuvat vain näköhavaintoihini. En silti voi olla ajattelematta, että johtuisiko tällainen ilmiö nimenomaan tästä, koska samanlaista keskustelua ei käydä ulkomailla.
Mutta sitä en kuitenkaan käsitä, miksi koen koko ajan tarpeelliseksi sanoa niinkin itsestäänselvän asian kuin, että brändin omistaminen ei ole pakollista tai tee kenestäkään sen parempaa tai huonompaa ihmistä. Enkä ymmärrä kyllä sitäkään, miksi minun pitäisi jollain tavalla tuntea itseni huonommaksi ihmiseksi, koska minulla on varaa ostaa sellaisia vaatteita, joista pidän. Onko tämä nyt sitä sitten, että olen elitisti, koska satun omistamaan vaatekaapissani eniten brändiä?
Taas se sieltä tuli: elitisti. En käsitä sitäkään, minkälaiseksi elitistipeloksi koko käsite on muuttunut suomiskenessä, kun ennen pelättiin lolitaa aloittaessa olevan kauheita wannabe ita-lolitoja (googlettamalla löytyy, mitä termi tarkoittaa ja miltä ita-lolita näyttää yleensä). Mitä enemmän aikaa on kulunut facebookryhmä-kohusta, sitä loukkaavammaksi nykyään koen elitistiksi haukkumisen - ellen jopa törkeämmäksi jos vertaa ita-leiman saamiseen (koska itasta voi vielä päästä pois, elitisti-leima leimaa taas ikuisesti bitch-ämmäksi). Ylipäätään, miksi tarvitsee edes tehdä näin radikaalia kahtiajakoa? Miksi tarvitsee edes leimata ketään keneksikään, kun selkeästi molemmat ääripäät ovat huonoja.
Mitä siis yritän tässä sanoa on, että jos syyllistyt arvostelemaan ihmisiä varakkuuden perusteella (oli se sitten köyhät kyykkyyn tai vitun porvari -periaatteella) - pysähdy siihen paikkaan ja läimäytä itseäsi. Siinä missä sinulla on oikeutesi toteuttaa itseäsi miten haluat, vaikkei se sisältäisikään yhtään lolitabrändirättiä - yhtä lailla minullakin on oikeuteni omistaa kaikki brändimekkoni ja olla niistä ylpeä.
Elämä on liian lyhyt olla kateellinen asioille, joita sinulla ei vielä ole, joten keskity siihen, mitä sinulla on nyt.
