17. marraskuuta 2012

How do you do

Olen ehtinyt tekemään viikon aikana yhtä sun toista, mutta olen myös sen vuoksi vähän uupunut. Ehkä yksi mukavimmista saavutuksista on ollut se, että sain viimeinkin modattua kalenterini haluamani näköiseksi~ Lukiokalenterit ovat kivoja, mutta inhoan sen mainoksia yli kaiken, joten tänäkin vuonna teippasin sen kannet täyteen kuvia.

Sain myös viimeinkin heräteltyä piirtoinspistä takaisin. En ole pitkään aikaan sketsannu mitään kunnollista, mutta eräänä pimeänä iltana inspiroiduin Anastasian biisistä ja kokeilin piirtää vaihteen vuoksi jotain lennokkaampaa.

Kokeilin myös piirtää muutamaa hahmoani vähän vanhempana kuin mitä ne todellisuudessa olisi "tällä hetkellä". Siitä tulikin mieleen heti kun vaan muistan täytyy vain tunkea penaali täyteen puuvärejä, että sketsaaminen onnistuisi jatkossa vähän helpommin... puuväreillä on myös hauska luonnostella~

Piirtämisestä muutenkin päätin yrittää osallistua koulumme joulukorttikilpailuun, josta voi voittaa 80 euroa. Raha luonnollisesti tulee tarpeeseen, ja sain yhtenä iltana inspiraation sitä varten, joten täytyy vain sitten ryhtyä toimiin heti kun vain kerkeää.



Asiasta täysin toiseen käväsin tiistaina Hämeenlinnan taidemuseossa koulusta. Tuula Lehtisen näyttely Kauneudesta oli mielestäni todella söpö ja ihana - jotkut teokset suorastaan huusivat tulla kosketuksi, mutta tietenkään niitä ei saa törkkiä. Kuvan kuvaa näyttelystä ei löydy mutta kaikkea muuta kylläkin.


Lisäksi käväsin tänään Käsityömessuilla Pirkkahallilla. Mukaan tuli vähän joulukorttitarvikkeita, hiuspompuloita, ilmainen pinssi ja käyntikortti. Kaikkea muutakin kivaa oli, mutta hintaa myös sitäkin enemmän.

3 kommenttia:

  1. uiui anastasiaa! *u* suosittelen muute ett kuuteet tuon once upon a decemberin venäjäks, se on mun mielestä kaikista kaunein sillä kielll :-------DDD iha vaa jos kinostaa

    VastaaPoista
  2. *kuuntelet + muita ihq typoja
    terps koneni osaa kirjoittaaaaa :::D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hohoo kaikki typottaa aina välil ;D Mut kiitos vinkistä, taidan ettiskellä sen heti seuraavaksi!

      Poista