16. syyskuuta 2014

Uudistuksia ja höpö höpöä

Tarkkanäköiset saattaa huomata, että Karkiton sai vähän ulkonäönkohennusta. Headeri piti muutenkin jo aikapäiviä sitten vaihtaa uuteen, mutta sain nyt vasta aikaseks tehdä asian eteen jotain. Oon myös halunnu jo melko pitkään kokeilla tuollaista tekstisommittelua, mutten ole tätä ennen onnistunut siinä. To be honest, oon vaihteeks ylpee aikaansaannoksestani.








Headereita menneiltä ajoilta

Karsin vähän linkkipalkkiakin ja päädyin pitämään sen vaikka alkuperäinen aikeeni oli karsia se kokonaan pois ja pistää sisältö sivupalkkiin. Uudistin vähän profiilikuvaustakin - päädyin lopulta suomeen englannin sijaan, kun sillä kuitenkin kirjottelen tällä hetkellä enemmän.

。:゚*+;✧ ~ ✧;+*゚:。

Mut mitä mulle kuuluu?

Aloitin hiljaittain opiskelun avoimessa yliopistossa, mutta odottelen käyttäjätunnuksia verkkoon, että voisin aloittaa kunnon opiskelun. Yritin myös päästä paikalliseen yliopistoon opiskeleen, mutta olin hakemukseni kanssa myöhästäkin myöhempään. Tänhetkinen suunnitelma on sama kuin se oli lähdettyäni Kanadaan; jos opiskelupaikkaa ei kerta heru nyt niin haen uudestaan yhteishaussa ens keväänä.

Multa kysyttiin pari päivää sitten, et miten saan päiväni kuluun täällä, kun en opiskele tai harrasta tällä hetkellä mitään. Jos totta puhutaan, oon rökittänyt Dragon Agea eteenpäin, chatropettanut, pelannut Love Liveä... Oon myös rampannut melko kiitettävän paljon huonekalukaupoissa vaatekauppojen sijaan, vaikka niissäkin on ehtinyt käydä jonkisen verran. Meiltä lähti muuttokuormassa osa huonekaluista Suomesta, joten ollaan jouduttu vähän etsimään sieltä sun täältä puuttuvia palasia, kuten kaksi kappaletta tv standeja, joista toinen saapui muutama viikko sitten. Meiltä puuttuu myös edelleen sohvasänky vieraita varten.


Kävin myös paikallisessa lolitamiitissä, siitä ei jäänyt pahemmin kuvamateriaalia todistusaineistoksi paitsi twitteriin lähetetty selfie :'D Kuitenkin lyhyesti kerrottuna miitti järkättiin Fan Expon yhteyteen piknikteemalla ja samalle päivälle iski Kanadan helleaalto - lolit ja 30 astetta = kuolema.

。:゚*+;✧ ~ ✧;+*゚:。

Mietiskelin että kiinnostaisko teitä tietää enemmän täällä oleskelusta tms? Oon yrittänyt nyt reilun kuukauden verran aloittaa videobloggaamista, mutten ole saanut vieläkään aikaseks - kynnyskysymyksenä on ensimmäisen videon toteuttamistapa. Jos riittävästi kiinnostuneita sieluja kuitenkin löytyy, voin kyllä jotain höpö höpöttää kameralle ja kertoa juttuja, joita ootte aina halunnu tietää Kanadasta :'D

3 kommenttia:

  1. Todellakin kiinnostaa tietää enemmän sun oleskelustas siellä, vaikka oot pitäny ihan hyvin muutenkin ajantasalla skypen kautta :'D. Ja kannatan videobloggaamisen alottamista~~ katon mielelläni~~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oon kyllä aika hyvin vuodattanu tuskani ja tietoni sulle skypen kautta :'D mutta mutta yritän saada kameran pyöriin joku päivä täsnäin~

      Poista
    2. joku päivä täsnäin? I hope that's soon~ :b

      Poista