14. kesäkuuta 2011

Shopping shopping

Äiti antoi minulle niinkin haasteellisen ja vastuuntuntosen tehtävän kuin lähteä etsimään pikkuveikalle asiallisen näköistä kesähattua. No, me sitten lähettiin iskän kuljettamana ja käväistiin Veskan H&M:n kautta ensin päätyen lopulta Hämeenkadulle. Sillä välin kun isä oli lääkärillä selkänsä takia me sitten käväistiin H&M:stä ja itselleni tarttui mukaan tämmöiset hanskat, joita katselin jo aiemmin.

1


Loliuskottavat, mutta lähinnä tarttui mukaan, koska ne on niin söpöt~ Ärsyttää vaan vähän se, että hanskojen sisällä olevat laput tulevat rumasti esiin, mutten tiedä haluanko leikata ne irtikään... vaikka melkeinpä pitäisi.

Ja hattukin löytyi veljelle, jonka jälkeen suuntasimme sitten Heseä kohti, kun Mäkkäri (ei koskarin) oli täynnä väkeä. Tosin en saanu pirtelöö T^T tyypit oli putsannu aamulla pehmis/pirtelökoneen jollon sitten en saanu haluamaani (jäätelö olis ollu varavaihtoehto). Möh!

Eilen tuli piirrettyä yllätys yllätys hevonen. Päätin edes kokeilla onnistuuko sellaisen piirtäminen enää, kun viimeks tuli piirettyä ala-asteella. No, kyl se näytti sujuvan aikas luontevasti, mutta mulla oli siinä kyllä malli nenän eessä auki... ahhaha.

2


Päätä muuttelen vielä tänää, kun sain huomautuksen siitä, että se on muuhun kehoon verrattuna vähän pieni (mukaanlukien kaula siis). Muuten aika onnistunu, vaikka itse sanonkin... sen jälkeen vuorossa sen väritys koneella.

Puhetta oli myös, että käytäisiin katsomassa tänään Pirates of the Caribean numero mikä olikaan. Saa nähdä, mutta ihan hauskaa olis sekin nähdä.

2 kommenttia:

  1. Toi hevonen on ehkä vähän takakorkee? Mutta jalat on tosi hyvät, ite oon surkee piirtämään hevosen jalkoja!

    VastaaPoista
  2. Voi olla, mutta nyt kun sain sen korjattua se näyttää paremmalta... uskoisin.

    VastaaPoista