17. syyskuuta 2011

Lailailaa!

sarjis


Elämäni on lukion myötä muuttunut entistä mielenkiintoisammaksi tämän sosiaalisoitumisen myötä ja välillä pohdin kuinka helvetin onnekas olen ollut, kun olen koulun suhteen saanut aina ne parhaimmat tyypit tuekseni ja ystävikseni. Mutta, tottahan se on, että sosiaalisimmat ihmiset pärjäävät paremmin kuin nurkkakokikset.

Myös ehkä positiivista loleilun suhteen on se, että olen nyt uskaltautunut kouluunkin mennä lolit päällä. Sekin on jo jotain. Uusien mekkojen hankinta viivästyy toisaalta, koska olen köyhä opiskelija, eikä minulla oikein löydy mahkuja tienata rahaa :/ Mutta sitä varten conit oikeastaan on ja olen vakavasti harkinnut lähteväni taidekujalle myymään taiteitani, jotta saisin vähän sitä käteistä itselleni ilman, että vanhemmilta tarvitsisi mitään pummailla.

Mutta koska olen ollut vaihteeks näinkin hyvällä päällä ja "motivoitunut", tanssikaamme Edo Funkin tahtiin sillä välin, kun yritän suorittautua kokeista lävitse. Onhan se iso asia minun kohdalla tunkea piirtäminen ja sosiaalisoituminen samaan lauseeseen :D

2 kommenttia: