25. elokuuta 2011

Taidenäyttelyt Hesassa

Oltiin tosiaan tänään kaikki ekat tai ainakin suurin osa meistä oli Helsingissä koulusta luokkaretkellä. Käytiin Ateneumissa ja Kiasmassa, molemmissa kävin ensimmäistä kertaa. Ateneumin näyttely Lapin taiteesta oli vakuuttava, mutta Kiasman Ars 2011:n Afrikkateema ei oikein iskeny :/ Tosin oli jotkut valokuvat aika hienoja, mutta kyllä tuo Suomi voitti taas :'D

Kuvia minulla ei ole näytettävänä, koska minulle kävi niinkin paha moka kuin, että otin kameran mukaan, mutta unohdin muistikortin kotiin :/ Yritän nappailla kavereilta kuvia itselleni talteen ja katsellaan jos joskus laittelen niitä esille. Bussimatkat ja muutenkin meno Hesassa oli varsin hauskaa~ Mitään ei jäänyt tällä kertaa mukaan, vaikka... muistaakseni Morticiassa katselinkin kaihoisasti yhden boleron/keepin perään. Oli söpö, mutta olen tällä hetkellä hivenen köyhä, joten yritän säästää ja kaikkea.

Mutta oli kyllä kotoisa tunnelma lolit päällä~ Heti kun liikka on dumpattu ulos lukkaristani aloitan kyllä siihen pukeutumisen tai ainakin yritän. Pari hametta ja mekkoa pitäisi sitä ennen hankkia, mutta kyl sitä satunnaisesti voi ennenkin sitä.

Mitäs muuta... no, vaihdoin ulkoasua jälleen, mutta tällä kertaa uskon pitäytyväni tässä. Ihanan tumma ja kaikkea~ Ei tälläkään kertaa sellaista ihkupinkkihörsyntörsynduupadaapalaalaa outoa brushisotkua :'D Logon yritän tehdä tuohon ajallaan ja sitten ottaa itsestäni järkevän kuvan tai jotain :'D

Mutta huomenna perjantai ja sitten viikonloppu. Suunnitteilla olis, että menisin yöksi Crememelle, mutta saapa nähdä mitä mieltä vanhempani ovat tästä. Yritän saada tässä lähiaikoina sen minisilinterin valmiiksi, jotta voisin lättästä tekotyövaiheet siitä tänne. Mutta pitäkää ihmiset hauska viikonloppu ja shilleen~

2 kommenttia:

  1. Miten tylsää ettet laittanu taaskaan mitään söpön väristä ulkkaa D:
    no ei se toisaalta haittaa, koska onhan tääkin tietty ihan kiva ;)

    VastaaPoista
  2. Voin yrittää vääntää jotain "söpöä" logoon tai mikä lie se sitten onkaan kun saan sen joskus tehtyä :3

    VastaaPoista