3. elokuuta 2012

Haaste

Olen tehnyt tällaisen haasteen jo ennenkin, joten päätin olla mursu ja mennä sieltä mistä aita on matalin. Sain haasteen Aristolta, kiitos siitä~

Jokaisen haastetun täytyy vastata niihin yhteentoista kysymykseen, jotka haasteen antaja on esittänyt ja postata vastaukset blogiinsa. Valitse sitten 11 uutta haastettavaa ja linkitä heidät postaukseesi. Keksi 11 uutta kysymystä, joihin haastettujen tulee vastata. Älä haasta sitä henkilöä, jolta sait tämän.

1. Mikä on kaunein asia maailmassa?

Kauniita asioita on paljon, mutta sanoisin että maisema sillä hetkellä, kun kävelen aamulla pysäkille. Oli sitten talvi, syksy, kevät tai kesä, tajuan aina uudelleen reittini maiseman olevan kaunis juuri aamulla.

2. Mikä on lempilevysi?

Paha kysymys! Jos pitäisi vertailla artisteja ja bändejä keskenään paremmuutensa perusteella, kysymys olisi jo paljon helpompi, mutta levyjen vertaaminen keskenään taas ei. Pidän kuitenkin aika monenlaisesta musiikista, joten niiden vertailu keskenään on hivenen epäreilua. Mainitsen siis kaksi tämän hetkistä lempilevyäni, jotka ovat musiikiltansa keskenään aivan erityyppistä. Niistä vanhempi on uusin Nightwishin levy, Imaginaerum ja tuoreempi taas LM.C:n Strong pop.

3. Oletko ollut festareilla tänä kesänä?

En, vaikka voisin joskus mennä.

4. Viimeisin ostamasi asia?

Hmm se taisi olla maraboun mansikka suklaalevy.

5. Omistatko enemmän kenkiä vai laukkuja?

En osaa oikeastaan sanoa, mutta veikkaisin kenkiä. Omistan melko vähän sellaisia laukkuja, joita oikeasti käytän, joten niihen verrattuna käytettäväni on enemmän kenkiä.

6. Onko sinulla suunnitelmia tulevalle viikonlopulle?

Eipä juurikaan, käymme kummisedällä ja -tädillä lauantaina, mutta muuten en yleensä suunnittele menojani kamalasti ennakkoon, koska se antaa enemmän varaa yllätyksille.

7. Onko sinulla jotain vakioravintolaa/ kahvilaa, missä käyt usein ystäviesti kanssa syömässä?

Hmm eipä oikeastaan, mutta eniten tulee käytyä syömässä mäkkärissä, Marusekissa ja kahvittelemassa Wayne's coffeen kaltaisissa paikoissa.

8. Kuunteletko musiikkia Spotifysta, YouTubesta, levyltä vai mistä?

Käytin joskus Spotifyta, mutta koska se mainosti joka mahdollisessa välissä, sen käyttö on jäännyt vähemmälle. Tällä hetkellä kuuntelen youtuben kautta, koska sieltä löytyy musiikkia vähän joka lähtöön, mutta joskus aukaisen windows media playerin, kun haluan kuunnella sellaisia kappaleita, joita ei välttämättä löydy youtubesta.

9. Onko sinulla kirjeystävää?

Ei ole, mutta harrastin kirjeiden lähettelyä kun olin nuorempi.

10. Mikä tekee sinut iloiseksi, kun rankan päivän päätteeksi tulet kotiin?

Avattuani läppärin, koen jonkin ihanan yllätyksen, kun tarkistan, mitä uutta nettiin on tullut. Fan artit hahmoista, ihanat kommentit ficeistä tai jokin muu pieni asia saa päivän muuttumaan paremmaksi.

11. Millaisessa kodissa haluaisit asua?

Sellaisessa, jossa olisi semipaljon tilaa. Arvostan tällä hetkellä avaroita huoneita, koska kotonani on paljon rappusia ja seiniä, jotka rajoittavat vähän tekemisiä.

Minun 11 kysymystäni:


1. Avatar, jota käytät mesessä/foorumilla/tms.? 
2. Onko pukeutumistyylisi muuttunut ikäsi aikana miten? 
3. Himoitsetko tällä hetkellä jotakin esinettä/tavaraa/tms., mutta tiedät, ettet koskaan tule hankkimaan sitä syystä tai toisesta? Mitä? 
4. Viimeaikaisin löytösi? 
5. MP3 vai iPod? 
6. Turhamaisin hankintasi ikinä? 
7. Mikä soi nyt? 
8. Mitä päivän horoskooppi sanoo sinun kohdallasi? 
9. Minkä kirjan luit viimeksi? 
10. Asia, jonka haluaisit tehdä vielä tänä vuonna? 
11. Luku, joka on mielestäsi rasittavin?


Koska tosiaan olen tehnyt tämän haasteen aikaisemmin, en heitä sitä tietyille henkilöille vaan annan täyden luvan jokaisen tehdä tämän, mikäli haluaa~

1 kommentti:

  1. hahah voisi tehdä tämän. Joskus joku heitti tälläiset, mutta unohdin koko jutun niin voisi silleen puolittaiseksi "korjaukseksi" tehdä tämän nyt x)

    VastaaPoista