4. tammikuuta 2013

Ostoslista

Tällä hetkellä koen eräänlaista paniikkia ja samaan aikaan "lollollol"-tilaa, koska enää viikko synttäreihini. Ja minähän en ole enää sen jälkeen nuori.

En haluaisi pitää tästä kauhean isoa numeroa, koska ne ovat kuitenkin vain synttärit. Olisin okei, jos juhlia ei vietettäisi ollenkaan, mutta tiedän aiheuttavani närkästystä, jos jättäisin väliin 18-vuotis-synttärit. Parempi siis juhlia, vaikka inhoan olla juhlakaluna ja huomion keskipisteenä.

Mutta kun se täysi-ikäisyys sitten koittaa, alkaa tälläkin neidillä kunnon nettishoppailu! Suunnitelmissa on muutenkin muutama asia, jonka haluan hankkia ennen HelLo Conventionia, eikä aikaa ole enää kovin paljoa.

Mekko on ehdoton! En kuitenkaan tiedä, aionko toivoa sellaisen synttärilahjaksi vai hankkia jälkikäteen. Tässä on kuitenkin vielä viikko aikaa päättää (vaikkei lahja saapuiskaan tismalleen päivämäärään mennessä). Fan+Friendin mekoto on kuitenkin suht halvempia verrattuina brändimekkoihin, joten sellaisen toivominen järkkärikameran jälkeen ei pistä kovin pahasti omatuntoa soimaan.

Rokkiponit! Muutaman kaverin kanssa on ollut jo jonkisen aikaa puhetta, että pistetään kimppatilaukseen sellaiset heti kun on vain rahaa, ja nyt synttäreiden jälkeen todellakin tulee olemaan~ Ei kovin talvinen valinta, mutta pikku vikoja. Vielä pitäisi sitten osata valita mustan ja valkoisen väliltä...

Blondi peruukki on ollut jo jonkisen aikaa toive/hankintalistallani, ja uskoisin tilaavani sellaisen nyt lähitulevaisuudessa. Omistan kuitenkin pitkät hiukset, joten lyhyiden kanssa on myös vaihtelun vuoksi kiva leikkiä.

1 kommentti: