19. tammikuuta 2013

Terveisiä Helsingistä!

Terveisiä Helsingistä! Tällä hetkellä olen aavistuksen verran jäässä, koska ulkona pakkasessa käveleminen hame päällä on kyllä melko ekstreme kokemus, kun asteita on lähemmäksi 20.

Koko päivä on kulunut siihen, että olen yrittänyt etsiä itselleni wanhojen tansseihin kengät ja "pienen" etsimisen jälkeen löytyihän ne! Mukaan tuli myös uusi sateenvarjo, jonka olen joskus aikaisemmin nähnyt jossain.

Kävin tänään myös katsomassa Kaapparin - ihan hauska leffa oikeastaan. En muista koska olisin ollut katsomassa elokuvaa niin suuressa salissa, joten elokuvakokemus oli melkoisen ikimuistoinen~ Vaikka ajattelin Hissun olevan melko epäuskottava näyttelemään kaapparia niin leffa osoitti ennakkoluuloni vääräksi. Itse sain tarpeeksi komiikkaa pelkästään suomalaisten menettelytavoista panttivankitilanteissa.

4 kommenttia:

  1. mistä noi kengät on? aivan ihanat! :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mentiin Kamppiin vissiin Clarksin omaan kauppaan ja löydettiin sieltä ihan perältä. Enpä enää tarkalleen muista :'D

      Poista
  2. Ihanat noi kengät ja varjo!

    Ps. Mulla on sulle haaste mun blogissa: http://unelmienkolmoissidos.blogspot.fi/2013/01/kyselyhaaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos ja oi, lisää haasteita! Täytyypi käydä kurkkaamassa~

      Poista