2. lokakuuta 2011

Mafiakokous Marusekissa

Koeviikon kunniaksi kävimme suurella kaveriporukalla Marusekissa (toisin sanottuna mafian kanssa) perjantaina. Alunperin mun piti käskee jonkun ottaa itsestäni kuvan, mutta se sitten unohtui :/ Noh, ylihuomenna on koulukuvaus.






Tuommoiset annokset söin siellä ja olin koko loppupäivän melkos täysi. Olen ottanut tähän mennessä yleensä jonkin kasvismaki annoksen, sillä se ainakin on hyvää, vaikka olisin voinut vaihtelun vuoksi ottaa jotain muuta :/ Ehkäpä ensi kerralla sitten. Ruoka oli hyvää, as always~





Lähdettyämme paikalta bongasin tuollaisen kuvan... tommotteessa jutussa :'D





Ja poikettuamme Nitrossa ja Seppälässä, nappasin mukaan tuollaiset, kun Seppälän tarjous käski ottamaan kolme, mutta maksamaan vain kaksi. Sain periaatteessa ne ilmatteeks kun lättäsin sen kaverin muiden ostosten päälle. Ne on söpöt, olivat testauksessa tänään, kun käväsimme mummulassa.






Sain piirrettyä eilen huimat kaksi kuvaa piirtikselläni, toinen oli alkuillasta ja toinen keskellä yötä. Kummia sitä välillä tekee kun iskee tylsyys ^^' En omista kumpaakaan hahmoa vaan ovat fanarttia yhden VK roolipelin hahmoista. Harjoittelin uuden nenän piirtämistä ja pidän enemmän Alexin kuvasta, vaikka devassa faivattiin enemmän jälkimmäistä... on se hassua.

Dottaa... mitäs mieltä olette, pitäiskö tässä alkaa kirjottaan postauksia enkuksikin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti